Kinkku on ollut suomalaisten joulun ykkösherkku jo 1950-luvulta lähtien. Jouluisin sitä myydäänkin ällistyttävät yli seitsemän miljoonaa kiloa. Porsaan matka syntymästä suomalaisten herkkusuiden joulupöytään on lyhyt. Sika päätyy teurastomolle noin puolenvuoden ikäisenä, eikä elinoloissakaan ole juuri kehumista. Suurten tehotuotantolaistosten elinolot ovat epämielyttävät ja ahtaat. Eläinsuojelain mukaan yhdelle satakiloiselle eläimelle täytyy varata tilaa vaivaiset 0,65 neliömetriä.

Lihatuotanto on myös yksi suurimmista ympäristön saastuttajista. World Watch -instituutin raportin mukaan jopa yli 50 prosenttia hiilidioksipäästöistä aiheutuu lihatuotannosta. Lihansyöntiä vähentämällä on siis mahdollista vaikuttaa myös ilmastonmuutoksen edistymiseen.

Tehokkain tapa vaikuttaa on siirtyä kokonaan kasvissyöjäksi. Jos ei kuitenkaan halua luopua kokonaan lihasta, myös lihansyönnin vähentäminen ja luomutuotteiden suosiminen auttaa. Kasvisruokien lisääminen ruokavalioon on nykyään helppoa, kun internet on pullollaan erilaisia reseptipalveluja. Ilmaisen kasvisruokailuoppaan voi ladata täältä.

Jos haluat tänä jouluna antaa eläimille lahjaksi joulumieltä ja olla osallistumatta sianlihatuotannon ylikuumenimeseen, valmista vegekinkku! Tästä reseptiä. Peace!

Vegekinkku

  • 4 dl gluteenijauhoja
  • 1 dl gramjauhoja
  • 1 dl soijajauhoja
  • 1 rkl kasvisliemijauhetta
  • 1/4 tl suolaa
  • 0,5 tl garam masalaa
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 1/4 tl jauhettua inkivääriä
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 0,5 dl soijakastiketta
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 2,5 dl vettä

Marinadi:

  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 0,5 dl vettä

1. Sekoita kuivat aineet.
2. Lisää öljy ja soijakastike veteen ja kaada jauhoihin. Sekoita ja vaivaa muutaman minuutin ajan. Muotoile paistiksi.
3. Sekoita marinadin aineet ja kaada paistin päälle. Anna paistin marinoitua vähintään pari tuntia tai mielellään yön yli.
4. Kääri paisti folioon ja paista 175 asteessa noin 1,5 tuntia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Tästä kinkusta riittää syötävää noin kahdelle, eli jos jouluseurueesi on suurempi valmista kinkkuja useampi!

teksti : Sini Jussila

 

Kerro tästä muillekin:
Julkaistu kategoriassa Artikkelit | Merkitty